Murroskausi

1800-luvulle tultaessa pitsien käyttö väheni. 1850-luvulta lähtien hienot pitsit vaihtuivat paksumpiin liinavaatepitseihin, joiden malleja oli saatu Saksan Erzgebirgestä. Kansanomaisissa malleissa vaihtelevat palmikot, liinalyöntiplätit, spindelit ja mantelit. 1890-luvulle tultaessa hienoja pitsejä kykenivät nypläämään enää muutamat iäkkäät naiset. 1900-luvun alusta lähtien halvat tehdaspitsit puolestaan alkoivat tehokkaasti syödä markkinoita käsin nyplätyiltä pitseiltä.

1800-luvun alkupuolelta asti, tavallisen kysynnän hiipuessa, alkoivat ulkopuoliset tahot tukea raumanpitsiä. Suomen Talousseura antoi ensimmäiset julkiset palkinnot raumalaisille nyplääjille. 1800-luvun jälkipuoliskolla kotiteollisuuspiirit alkoivat kiinnittää huomiota pitseihin. 1875 järjestettiin ensimmäinen kotiteollisuusnäyttely, jossa jälleen palkittiin raumalaisia nyplääjiä. Huomiota raumanpitsit olivat saaneet myös 1868, kun Venäjän keisarinna, Aleksanteri III:n puoliso Maria Fedorovna tilasi itselleen pitsejä. Eräs raumanpitsi nimettiinkin hänen mukaansa Dagmarilaiksi, hän kun oli syntyjään Tanskan prinsessa Dagmar.

1900-luvun alussa raumalaiset nyplääjät saivat mesenaatin viipurilais-helsinkiläisestä Thella Frankenhaeuserista. Rouva Frankenhaeuser järjesti raumanpitsinäyttelyitä ja myyntiä Helsingissä, ja hankki Raumalle malleja ja lankoja ulkomailta. 1910-luvun lopulta lähtien Rauman kaupunki myönsi varoja nypläyskurssien järjestämiseen. Kansalaisopistossa nypläystä on opetettu vuodesta 1947.

Thella Frankenhauer Raumalla
Pitsinnypläyksen tukija Thella Frankenhauer Raumalla